Rasvaimu

Rasvaimu sopii normaalipainoiselle ihmiselle, jolla paino pysyy vakiona.

Rasvaimu tehdään ongelmakohtiin, joihin rasvaa kerääntyy ja joista se ei lähde inhimillisin keinoin. Se ei kuitenkaan ole laihdutuskeino. Rasvaimu pienentää rasvakerroksen tilavuutta käsitellyllä alueella. Rasvaimulla saadaan suurta muutosta aikaan, mutta kaikki rasva ei lähde rasvaimussa. Imun jälkeen rasvasolut eivät enää kasva takaisin, mutta jos paino lisääntyy, niin rasvasolut voivat kasvaa tai rasva voi etsiä itselleen uuden paikan, johon kerääntyä.

rasvaimu-plastiikkakirurgia-laatukirurgia

Ennen toimenpidettä edeltää aina terveydentilantutkimus. Mahdolliset sairaudet, vakituinen lääkitys, alkoholi- ja tupakointitottumukset sekä allergiat otetaan huomioon toimenpidettä suunniteltaessa. Potilaiden on käytävä ennen toimenpiteen suorittamista vaadituissa leikkauskohtaisissa tutkimuksissa (verikoe, joskus ekg).

Rasvaimu tehdään käsiteltävästä alueesta riippuen paikallispuudutuksessa, selkäydinpuudutuksessa tai nukutuksessa. Käsiteltävälle alueelle ruiskutetaan rasvaa pehmittävää liuosta, jonka jälkeen imu aloitetaan.

WAL-tekniikka (water-assisted liposuction; vesisuihkuavusteinen rasvaimu)

Suosimme rasvaimujen tekemistä WAL-tekniikalla. WAL-tekniikka (water-assisted liposuction; vesisuihkuavusteinen rasvaimu) on uusi menetelmä, jossa imukärjestä tuleva nestesuihku ensin puuduttaa kudokset tasaisesti, ja sitten toimii apuna rasvasoluja irrottaen. Vesisuihku irrottaa rasvan hellävaraisesti verrattuna perinteiseen rasvaimuun. WAL-imulla on useita etuja verrattuna perinteiseen imuun. Se on vähemmän kivulias, jolloin laajempiakin alueita voidaan käsitellä paikallispuudutuksessa. WAL-imun jälkeen potilaat toipuvat nopeammin, ja kudosvauriot jäävät huomattavasti vähäisemmiksi. WAL-tekniikkaa käytettäessä päästään tasaisempiin tuloksiin kuin perinteisellä tekniikalla. Hellävaraisuuden vuoksi mustelmat, turvotus ja tuntohäiriöt ovat vähäisempiä kuin perinteisen rasvaimun jälkeen. WAL-tekniikkaa käytettäessä paraneminen on nopeampaa, toimenpide on turvallisempi ja se myös mahdollistaa entistäkin paremmat lopputulokset.

Laatukirurgia rasvaimu rantakuva

Rasvaimulla saadaan rasva pois vartalon ongelmakohdista.

Konsultaatiokäynnillä saa selville mitä toimenpiteellä voidaan saada aikaan. Konsultaatiossa kerrotaan leikkauksen kulusta, riskeistä, jälkihoidosta, leikkaukseen valmistautumisesta, sairaalasta ja henkilökunnasta. Konsultaatioihin tulee varata noin tunti aikaa. Konsultaation yhteydessä selvitetään myös asiakkaan taustatiedot, terveydentila ja toivomukset sekä otetaan mitat ja kuvat, jotta kirurgi voi antaa oman suosituksensa ja mielipiteensä tilanteesta. Paikan päällä pääsee katsomaan kirurgiemme suorittamista toimenpiteistä ennen – ja jälkeen kuvia. Konsultaatiossa vastataamme myös kaikkiin kysymyksiin. Päätös leikkaukseen lähtemisestä lähtee potilaasta itsestään. Leikkaukseen päätyvä potilas saa kotiinsa postitettuna kaikki asiaan kuuluvat paperit liittyen sovittuun aikatauluun.

Toimenpiteet suoritetaan Viron parhaassa yksityissairaalassa kokeneiden kirurgiemme toimesta. Tarjoamme potilaillemme täydellisen paketin. Järjestämme meno – ja paluuliput sekä kuljetukset paikan päällä. Hintaan sisältyy myös yöpyminen, täysihoito, anestesia, leikkaus, lääkkeet, yhdet tukiliivit käsitellylle alueelle sekä Helsingin toimipisteen palvelut: neuvonta, tikkien poisto ja jälkitarkastus.

Toimenpiteeseen lähdetään aamulla. Tallinnassa on vastassa autonkuljettajamme, joka kuljettaa sairaalaan. Sairaalassa saa mukavuuksilla varustetun huoneen. Lisämaksua vastaan (160 €) voi ottaa mukaan ystävän henkiseksi tueksi, jolloin saa saattajan kanssa yhteisen huoneen. Saattajapakettiin sisältyvät matkat, autonkuljettajan kuljetus, yöpyminen ja täysihoito. Sairaalassa tapaa kirurgin. Kirurgi piirtää käsiteltävälle alueelle leikkauskartan ja käy läpi mitä toimenpiteessä tapahtuu. Toimenpide pyritään aloittamaan pian käymänne keskustelun jälkeen, jotta sairaalassa ei tarvitsisi jännittää pitkään. Leikkauksen ja anestesian turvallisuuden kannalta on tärkeää, että potilas on rehellinen terveydentilastaan, elintavoistaan ja on syömättä / juomatta vähintään kuusi (6) tuntia ennen arvioitua leikkausaikaa.

vatsan ja vyötaron alueen rasvaimut

Keskivertorasvaimu kestää noin tunnin. Potilas viedään leikkauksen jälkeen heräämöön. Siellä vointia seurataan, kunnes se on vakaa, jonka jälkeen potilas siirretään takaisin osastolle. Leikkauksen jälkeen kipuja lievitetään tehokkaalla kipulääkityksellä. Potilaat yöpyvät sairaalassa yhden yön tarkkailussa. Ennen kotiutusta kirurgi tarkastaa vielä käsitellyn alueen. Toimenpiteestä paranemiseen kuuluvat mustelmat, turvotus ja epämiellyttävät tuntemukset käsitellyillä alueilla. Ompeleet poistetaan 7 päivää toimenpiteen jälkeen.

Rasvaimusta paraneminen vaatii malttia ja kärsivällisyyttä. Turvotuksen takia kestää vähintään kuukausi, ennen kuin huomaa muutosta parempaan. Paraneminen on yksilöllistä. Paranemisaika riippuu suuresti iästä, terveydentilasta ja elintavoista. Lopullisen lopputuloksen näkymiseen menee yleensä useita kuukausia ja siksi ilmainen jälkitarkastus tehdäänkin vasta 6 kk toimenpiteen jälkeen. Sairausloma-ajan pituus on yksilöllinen. Yleensä se on 2-7 päivää. Siihen vaikuttavat sekä työn laatu että kipukynnys. Kuukauden ajan vältetään raskasta liikuntaa, saunomista, uimista ja auringonottoa. Lisäksi toimenpidealue tuetaan kuukauden ajaksi napakoilla tukisiteillä tai tukiliivillä. Sairaalasta saa mukaansa lääkkeitä kivunlievitykseen. Kaikki konsultaatiossa käyvät potilaat saavat kirjalliset ohjeet koskien valmistautumista leikkaukseen ja leikkauksesta toipumiseen.

rasvaimu

Komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta koska niiden mahdollisuutta ei voida kokonaan poissulkea, niin annamme toimenpiteisiin lähteville potilaille gsm-numeron, josta tavoittaa myös aukioloaikojemme ulkopuolella. Meillä on Helsingissä käytettävissämme paljon henkilökuntaa, joka tarvittaessa tarkistaa toimenpidealueen sekä määrää lisälääkityksiä.

 

Hinta riippuu käsiteltävistä alueista:

1 alue tarkoittaa esimerkiksi leuan alusta (950 €).

2 aluetta voi olla molemmat käsivarret, molemmat ulkoreidet tai esimerkiksi polvet (1800 €).

4 aluetta ovat esimerkiksi molemmat ulko – ja sisäreidet tai ylä – ja alavatsan vasen – ja oikea puoli (2200 €).

6 aluetta ovat esimerkiksi vatsa ja kyljet tai ulko – ja sisäreidet sekä polvet (2650 €).

8 aluetta ovat esimerkiksi ulko – ja sisäreidet, polvet ja käsivarret (3200 €).

10 aluetta kattaa lähes kaiken (3900 €).

HUOM: Hintamme sisältävät kaiken muun, paitsi ennen leikkausta suoritettavat tutkimukset, jotka ovat ehtona toimenpiteen suorittamiselle.

Näytä hyvältä ja voi hyvin! Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon. Konsultaatio ei sido mihinkään. Ajan konsultaatioon voit varata sähköpostitse osoitteessa info@laatukirurgia.com.fi tai puhelimitse 09 6981282.