Kaikille

Plastiikkakirurgiset toimenpiteet ovat nykyään erittäin suosittuja.

Suomalaisille tehdään n. 15 000 toimenpidettä vuodessa ja määrä kasvaa koko ajan. Voidaan sanoa, että jokaisen tuttavapiirissä on ihmisiä jotka ovat käyneet kauneusleikkauksessa. Ihmisillä ei ole enää suurta kynnystä mennä toimenpiteeseen, vaan se on ratkaisu parantaa hetkessä omaa ulkonäköään ja tätä kautta henkistä hyvinvointiaan.

Vanhenevat suuret ikäluokat käyvät esimerkiksi luomienkorjausleikkauksissa, kasvojen- ja rintojenkohotuksissa ja rasvaimussa. Nuoret käyvät mm. suurennuttamassa rintojaan, kavennuttamassa nenäänsä, ja poistamassa rasvaa kehostaan.

Aikaisempina vuosina kauneusleikkauksia on pidetty vain rikkaiden ja kuuluisien etuoikeutena, mutta nyt ne ovat jokaisen saavutettavissa. Ihmiset kaikista tuloluokista käyvät leikkauksissa. Läpimurrot leikkausmenetelmissä, tuotekehittelyssä sekä lääkityksessä ovat mahdollistaneet hinnan alas menon ja ennen kaikkea laatutason nousun.

Maksuvaihtoehtojen monipuolistuminen on myös lisännyt toimenpiteiden suosiota. Autamme tarvittaessa myös rahoitusjärjestelyissä. Voit saada luottoa vaikka saman tien ja maksaa turvallisesti itse valitsemissasi tasaerissä. Maksuaikaa saat jopa useita vuosia.

Tervetuloa Laatukirurgiaan kauneusleikkaukseen.